Marbella yhdessä päivässä: vanhakaupunki, jossa kukaan ei käy, ja Puerto Banús
Muslimien medina, jonka päälle on rakennettu renessanssiaukio, kätkettyjä kasettikattoja, kymmenen Dalíta yhdellä kadulla ja vuonna 1970 keksitty andalusialaiskylä. Kaikki yhdessä päivässä.
Marbellaa seuraa maine, joka peittää sen, mitä kaupungissa on. Lähes kaikki tulevat etsimään rantaa tai Puerto Banúsia ja lähtevät astumatta jalallaan vanhaankaupunkiin, jossa on säilynyt kalifaattiajan muuria, vuonna 1485 viivaimella piirretty aukio, mudéjar-tyylisiä kasettikattoja ja museo, jossa on Picasson grafiikkaa. Yksi päivä riittää kumpaankin Marbellaan.
Vanhankaupungin kierrät kokonaan reilussa tunnissa, ja siellä käy vähiten ihmisiä. Jos sinulla on vain yksi vapaa aamupäivä, omista se sille: se palkitsee runsaasti.
Aamulla: vanhakaupunki
Reilu tunti, ja kaikki kävelyaluetta.
Aloita Plaza de los Naranjos -aukiolta, joka ei kasvanut itsestään kuten niin monessa kylässä: se piirrettiin tarkoituksella viivaimella ja harpilla vuonna 1485, heti kaupungin valtauksen jälkeen, katkaisemaan muslimien medinan kujien labyrintti renessanssisuorakulmiolla.
Sen ympärille sijoitettiin kolme valtaa: siviilihallinto Casa Consistorial -kaupungintaloon, oikeus Casa del Corregidor -taloon ja kirkko Santiago-kappeliin. Kaikki kolme näet yhdellä silmäyksellä aukion keskeltä, ja tuo sijoittelu on puhdasta poliittista kaupunkisuunnittelua.
Katso Casa del Corregidor -talon julkisivua vuodelta 1552: siinä on goottilainen suippokaari, moriskirakentajien mudéjar-tyylinen kasviornamentiikka ja jo renessanssityylinen päätös. Kolme maailmaa samassa julkisivussa, ja juuri sitä Marbella oli 1500-luvulla.
Jatka Encarnación-kirkolle, joka rakennettiin päämoskeijan paikalle ja jonka rokokooportaali vuosilta 1750-1767 on kivestä tehtyä pitsiä, ja etsi talojen väliin jääneitä kalifaattiajan muurin jäänteitä: ne ovat 900- ja 1000-luvuilta, muurialueelta, joka ympäröi yhdeksänkymmentätuhatta neliömetriä.
Appelsiinipuut ovat pomeranssipuita, eikä niiden hedelmää voi syödä sellaisenaan. Ne istutetaan kukkien vuoksi, jotka tuoksuvat viikkoja, ja koska puu kestää hyvin kuumuutta ja leikkaamista. Mene aikaisin: ruoka-aikaan terassit valtaavat koko aukion.
Kalifaattiajan kiveä 900- ja 1000-luvuilta, ja sisällä uudelleenkäytettyjä roomalaisia kvaaderikiviä: imperiumien kerroksia samassa muurissa. Vuonna 1485 Marbella antautui sopimuksella ilman piiritystä, ja siksi sen kaupunkirakenne säilyi paremmin kuin rynnäköllä vallattujen kaupunkien.
Museo del Grabado Español Contemporáneo -museo on suurin yllätys. Ulkoa se on Hospital Bazán, 1500-luvun ylhäistä siviiliarkkitehtuuria; sisällä on yli neljätuhatta grafiikanvedosta, joissa on Picasson, Mirón, Dalín, Chillidan ja Tàpiesin signeeraus.
Se syntyi anteliaasta eleestä: vuonna 1992 tehdystä lahjoituksesta, johon kuului tuhat kolmesataaviisikymmentä vedosta. Kannattaa myös selventää, ettei vedos ole kopio: taiteilija työstää laattaa, levittää siihen värin ja painaa sen, ja tuosta laatasta syntyy useita kappaleita, jotka ovat kaikki alkuperäisiä ja numeroituja.
San Juan de Dios -kappeli kuului kuninkaalliseen sairaalaan (Hospital Real), jonka katoliset hallitsijat perustivat heti kaupungin valloitettuaan. Portaalissa on vaakuna, jossa on granaattiomena: Kastiliaan juuri liitetyn kuningaskunnan symboli, poliittinen allekirjoitus kivessä.
Ja sisällä on mudéjar-tyylinen kasettikatto, joka oli peitettynä ja unohdettuna 1900-luvun puoliväliin asti, jolloin se löydettiin uudelleen sattumalta. Nuo katot ovat Marbellan kulttuuriperinnön arvokkainta osaa, ja niistä harvat tietävät.
Katso kulman näköalatornia, joka on kullanvärisestä kvaaderikivestä ja jossa on kolmikaarinen galleria: se paljastaa, että täällä asui varakasta väkeä, ennen kuin rakennuksesta tuli sairaala 1600-luvulla.
Sen lähes viisikymmentä metriä korkea torni on ollut kaupungin maamerkki maalta katsoen vuosisatojen ajan. Sisällä on seitsemänkymmentäluvulla rakennetut urut, joissa on noin viisituhatta tinasta, kuparista ja puusta tehtyä pilliä ja jotka saavat koko kirkon värisemään.
Laskeudu vanhastakaupungista Parque de la Alameda -puistoon, kaupungin vanhimpaan puutarhaan, joka on mainittu asiakirjoissa vuodesta 1761, jolloin täällä kasvoi kastelukanavista vetensä saavia mustapoppeleita. Niistä tulee nimi, vaikka ne katosivat kauan sitten.
Jäljellä ovat lasitetusta keramiikasta tehdyt penkit, jotka on päällystetty käsin maalatuilla sevillalaisilla kaakeleilla, ja valuraudasta tehdyt lyhtypylväät, toisen aikakauden esineet, jotka ovat selvinneet kaikesta. Ennen puisto kattoi kaksikymmentätuhatta neliömetriä; kaupunki kasvoi ja söi sitä vähitellen.
Täältä alkaa Avenida del Mar -katu, jonka varrella ovat Salvador Dalín kymmenen pronssiveistosta, jotka pystytettiin vuonna 1998: Kosminen elefantti mahdottomine jalkoineen, Hevonen ja kompastuva ratsastaja, Gala ikkunassa. Kierrä ne ja katso niitä vastavaloon meri taustanaan.
Ja päätä kävely Fontanilla-rannalle, jossa on yli kilometri paahtunutta hiekkaa. Nimi tulee makean veden lähteestä, joka pulppusi rantakivien välistä ja joka on mainittu asiakirjoissa vuonna 1869: juomavettä keskellä rantaa jo ennen vesijohtoja.
Elefantin mahdottomat jalat ovat peräisin Roomasta: Dalí ihastui veistokseen, jonka Bernini suunnitteli 1600-luvulla, marmorielefanttiin, joka kantaa aitoa egyptiläistä obeliskia. Neljäkymmentäluvulta lähtien eläin palaa hänen tuotantoonsa lakkaamatta.
Chiringuitoista (rantabaareista) leijuva tuoksu on sardiini-espeto: sardiinit pujotetaan ruokovartaaseen ja paahdetaan puutulella vanhassa, hiekalla täytetyssä veneessä. Niitä syödään toukokuusta elokuuhun, kuukausina, joiden espanjankielisessä nimessä ei ole r-kirjainta, ja sormin.
Ota kaupunkibussi Puerto Banúsiin, seitsemän kilometriä länteen. On vaikea uskoa, että kaikki tämä syntyi tyhjästä: vuoteen 1970 asti täällä ei ollut muuta kuin rantaa ja ruovikkoa.
Sen rakennutti José Banús, katalonialainen rakennuttaja, joka oli rikastunut sodanjälkeisen Madridin työläisasunnoilla, ja pilvenpiirtäjien sijaan hänen arkkitehtinsa jäljittelivät vanhaa andalusialaiskylää, jonka edessä on luksusvenesatama. Tunnelmasta vastasi Noldi Schreck, joka tuli töistä Beverly Hillsistä.
Sisääntulon liikenneympyrässä näet La Victorian, yli kaksikymmentä metriä korkean pronssijärkäleen, jota marbellalaiset kutsuvat ”venäläisen patsaaksi”. Se esiteltiin Moskovan pormestarin lahjana vuonna 1994, ja se päätyi oikeuteen asiakirjavarkauksineen.
Ja kävele Muelle de Honor -laituria pitkin: jahdit kiinnitetään perä kävelykadun puolelle takakansi auki kuin olohuone, jotta katettu pöytä näkyy. Vesimetreistä ei makseta, katseista maksetaan. Se on puhdasta teatteria.
Toukokuun 1970 avajaisiin saapuivat Aga Khan, Roman Polanski sekä Monacon ruhtinas Rainier ja ruhtinatar Grace, ja kolmesataa tarjoilijaa tarjoili kaksikymmentäkaksi kiloa kaviaaria. Laulamaan palkattiin eräs Julio Iglesias, joka oli silloin tuntematon.
Marbella oli vuosien ajan Saudi-Arabian kuningashuoneen kesäpääkaupunki: kuningas Fahd rakennutti tänne aivan lähelle valtavan palatsin, jossa oli oma moskeija. Suuri osa paikallisesta taloudesta selittyy sillä.
Paljon enemmän kuin sen maine antaa olettaa. Se on muurien ympäröimä muslimien medina, jonka päälle Kastilia piirsi vuonna 1485 viivaimella ja harpilla renessanssiaukion, ja siellä on 1500-luvun rakennuksia, kätkettyjä mudéjar-tyylisiä kasettikattoja ja museo, jossa on Picasson, Mirón ja Dalín grafiikkaa. Sen kierrät kokonaan reilussa tunnissa.
Voiko Marbellan nähdä yhdessä päivässä?
Voi, ja väljästi: koko vanhakaupunki sisätiloineen aamupäivällä, Alameda, Dalín veistokset ja ranta iltapäivällä ja Puerto Banús auringonlaskun aikaan. Pelkkä vanhakaupunki hoituu yhdessä vapaassa aamupäivässä, jos tulet rannalta.
Miten Puerto Banúsiin pääsee?
Se on noin seitsemän kilometrin päässä keskustasta länteen, ja kaupunkibusseja kulkee tiheästi. Autollakin pääsee, mutta pysäköinti sesonkiaikaan on todellinen ongelma. Toimiva yhdistelmä on mennä bussilla auringonlaskun aikaan ja palata illallisen jälkeen.
Mitä ovat Marbellan mudéjar-tyyliset kasettikatot?
Puukattoja, jotka on koottu kuin palapeli lähes ilman nauloja: tuhansia geometrisia paloja on sovitettu yhteen niin, että ne muodostavat punoksia ja kahdeksansakaraisia tähtiä. Ne tekivät muslimipuusepät, jotka jatkoivat työtään kristityille valloituksen jälkeen. San Juan de Dios -kappelin katto oli peitettynä 1900-luvulle asti.
Onko totta, että Puerto Banús on vuodelta 1970?
On. Siihen vuoteen asti täällä oli vain rantaa ja ruovikkoa. Sen rakennutti katalonialainen rakennuttaja José Banús, ja hänen arkkitehtinsa päättivät jäljitellä vanhaa andalusialaiskylää, jonka edessä on luksusvenesatama. Suunnittelija oli Noldi Schreck, joka tuli töistä Beverly Hillsistä, ja siitä tulee tuo elokuvalavasteen tunnelma.
Mitä Marbellassa syödään?
Costa del Solin keittiötä: espeto, eli ruokovartaassa puutulella hiekalla täytetyssä veneessä paahdettuja sardiineja, pescaíto frito, etikkaan marinoituja sardelleja, gazpachuelo ja málagalainen ajoblanco viinirypäleiden kanssa. Espetoa syödään toukokuusta elokuuhun – kuukausina, joiden espanjankielisessä nimessä ei ole r-kirjainta – ja sormin.
Käytännön tietoa
KestoKokonainen päivä kumpaankin Marbellaan. Pelkkä vanhakaupunki vie aamupäivän.
VanhakaupunkiSen kierrät kokonaan reilussa tunnissa, ja kaikki on kävelyaluetta. Siellä ei käy juuri kukaan.
SisätilatMuseo del Grabado, San Juan de Dios -kappeli ja Santo Cristo -kappeli. Tarkista aukioloajat.
Puerto Banús7 km:n päässä, ja kaupunkibusseja kulkee tiheästi. Autolla pysäköinti on kesällä hankalaa.
Milloin mennäKeväällä ja syksyllä. Kesällä on paljon väkeä ja hinnat pilvissä.
SyöminenSardiini-espeto chiringuitossa, toukokuusta elokuuhun ja sormin.
Kartalla
🎧 Viavoyn kanssa
Kävele Marbella ja kuuntele omaan tahtiin
Lataa Viavoy ja kävele Marbella offline-tilassa, milloin haluat.
alk, 2,99 €· kertamaksu
City Pass · 9,99 €3 päivää, kaikki kierrokset: Marbella