Puerto Banús: näin keksitään andalusialaiskylä tyhjästä
Vuonna 1970 täällä oli vain ruovikkoa. Katalonialainen rakennuttaja, Beverly Hillsistä tullut suunnittelija ja avajaiset, joissa olivat Monacon Grace ja kaksikymmentäkaksi kiloa kaviaaria.
Puerto Banúsiin tullaan yleensä katselemaan jahteja ja näyteikkunoita, ja silloin kiinnostavin jää näkemättä: se on yksi 1900-luvun Euroopan vaikutusvaltaisimmista matkailukaupunkisuunnittelun kokeiluista. Täysin keksitty andalusialaiskylä, joka rakennettiin tyhjästä vuonna 1970 ja jota on nykyään ensisilmäyksellä mahdoton erottaa aidosta.
Ratkaiseva päätös ei ollut rakentaa luksussatamaa vaan naamioida se ikivanhaksi kyläksi. Rannikolla, joka oli täyttymässä kerrostaloista, se oli radikaali ajatus.
Työläisasuntojen rakentaja, joka siirtyi luksukseen
Sen rakennutti José Banús Masdeu, katalonialainen rakennuttaja, joka oli rikastunut rakentamalla kokonaisia työläisasuntojen kaupunginosia sodanjälkeiseen Madridiin: kerrostaloa kerrostalon perään, massatuotantoa ja tiukkoja katteita.
Tuolla omaisuudella hän tuli etelään rakentamaan täsmälleen päinvastaista. Satama kantaa hänen koko nimeään – Puerto José Banús – ja on tyyppiesimerkki siitä, miten espanjalaisen asuntorakentamisen pääoma viisikymmentä- ja kuusikymmentäluvulla sijoitettiin uudelleen matkailuun.
Ajankohtakaan ei ole sattumaa. Kuusikymmentäluvun lopulla Costa del Sol oli lähdössä nousuun ja täyttymässä korkeista rakennuksista massamatkailun aurinko ja ranta -mallin mukaan, joka oli vallannut koko Espanjan Välimeren rannikon.
Banús panosti johonkin muuhun: huippuluokan tuotteeseen, jossa oli huvivenesatama, luksusliikkeitä ja ilme, joka ei muistuttanut sitä, mitä tapahtui kahdensadan metrin päässä.
Valkoiseksi kalkittuja pikku taloja, joiden seiniltä valuu bougainvilleaa, kapeita katuja ja kiinni niissä luksushuvivenesatama. Kaikki rakennettu vähän yli puolessa vuosisadassa sen paikalle, mikä vuoteen 1970 asti oli rantaa ja ruovikkoa.
Sataman tuhannesta venepaikasta vain muutama on täällä. Jahdit kiinnittyvät perä rantakatua kohti ja takakansi auki kuin olohuone: täällä ei makseta vesimetreistä vaan katseista.
Ulkoasusta vastasi Noldi Schreck, suunnittelija, joka tuli töistä Beverly Hillsistä lavasteiden ja tähtien huviloiden parista. Tuo tausta selittää sen erikoisen välitilan todellisen ja lavastetun välillä, jonka yhä aistii kävellessään.
Hänen ratkaisunsa oli jäljitellä ikivanhaa andalusialaiskylää: matalia kalkittuja taloja, kapeita katuja, bougainvilleaa, pieniä aukioita. Rannikolla, joka oli täyttymässä kerrostalotorneista, se oli vastavirtaan uimista.
Ja se toimi niin hyvin, että siitä tuli malli. Suuri osa Välimeren myöhemmästä huippuluokan matkailurakentamisesta – huvivenesatamia, joiden ympärillä on keksitty kylä – noudattaa tätä kaavaa, ja sen dokumentoitava alkuperä on täällä.
Sitä kannattaa katsoa tämä avain kädessä: se ei ole kylä, jossa on satama, vaan satama, joka on naamioitu kyläksi, ja jokainen osa – talojen korkeus, katujen leveys, suhde veteen – on laskettu tuottamaan tuo vaikutelma.
Avajaiset, saudit ja patsas
Avajaiset toukokuussa 1970 jäivät historiaan: paikalle tulivat Aga Khan, Roman Polanski sekä Monacon ruhtinas Rainier ja ruhtinatar Grace, ja kolmesataa tarjoilijaa tarjoili kaksikymmentäkaksi kiloa kaviaaria tuhatseitsemällesadalle vieraalle. Laulamaan palkattiin Julio Iglesias, joka oli silloin lähes tuntematon.
Se, mitä seurasi, vakiinnutti mallin. Marbella oli vuosien ajan Saudi-Arabian kuningashuoneen kesäpääkaupunki: kuningas Fahd rakennutti tänne aivan lähelle valtavan palatsin, jossa oli oma moskeija, ja saapui paikalle valtavan seurueen kanssa. Se muutti paikallista taloutta vuosikymmenten ajan.
Ja sisääntulon liikenneympyrässä seisoo La Victoria, yli kaksikymmentä metriä korkea pronssijärkäle, jota marbellalaiset kutsuvat nimellä ”venäläisen patsas”. Se esiteltiin vuonna 1994 Moskovan pormestarin lahjana ja päätyi oikeuteen: asiakirjoja varastettiin, ja epäiltiin, oliko paikalle pystytetty teos sama kuin ostettu.
Tuo episodi kuuluu toiseen aikakauteen: Jesús Gilin pormestarikauteen, joka johti vuonna 2006 Operación Malaya -tutkintaan, yhteen Espanjan suurimmista kaavoituskorruptiotapauksista, niin vakavaan, että hallitus hajotti Marbellan kaupunginvaltuuston.
Sen teki georgialainen Zurab Tsereteli, Moskovan lähes sadan metrin Pietari Suuren tekijä, jota puoli kaupunkia inhoaa. Marbellalaiset katsovat sitä pilkallisen ja hellän tunteen sekoituksella: se on mittasuhteiltaan ylitsevuotava, ja juuri siksi se sopii tänne.
Se avattiin toukokuussa 1970. Siihen asti tässä kohdassa oli vain rantaa ja ruovikkoa: kaikki, mitä nyt näkyy – valkoinen kylä, huvivenesatama, ostoskadut – nousi vähän yli puolessa vuosisadassa, yhden ihmiselämän aikana.
Kuka oli José Banús?
Katalonialainen rakennuttaja, joka oli rikastunut rakentamalla kokonaisia työläisasuntojen kaupunginosia sodanjälkeiseen Madridiin ja joka tuolla omaisuudella tuli etelään rakentamaan täsmälleen päinvastaista: luksussataman. Paikan koko nimi on Puerto José Banús.
Miksi se näyttää vanhalta kylältä?
Koska se on suunniteltu näyttämään siltä. Hankkeen ratkaiseva päätös oli jäljitellä ikivanhaa andalusialaiskylää – matalia kalkittuja taloja, kapeita katuja, bougainvilleaa – ja sijoittaa sen eteen luksushuvivenesatama sen sijaan, että olisi pystytetty korkeita kerrostaloja, kuten koko rannikolla tehtiin.
Kuka sen suunnitteli?
Noldi Schreck, suunnittelija, joka tuli töistä Beverly Hillsistä Hollywoodin lavasteiden ja tähtien huviloiden parista. Siitä tulee se erikoinen välitila todellisen ja lavastetun välillä, jonka yhä aistii kävellessään ja joka on tehnyt kokonaisuudesta mallin puolelle Välimeren rannikkoa.
Millaiset olivat vuoden 1970 avajaiset?
Ensiluokkainen seurapiiritapahtuma: paikalla olivat Aga Khan, Roman Polanski sekä Monacon ruhtinas Rainier ja ruhtinatar Grace, ja kolmesataa tarjoilijaa tarjoili kaksikymmentäkaksi kiloa kaviaaria tuhatseitsemällesadalle vieraalle. Laulamaan palkattiin Julio Iglesias, joka oli silloin lähes tuntematon.
Mikä on liikenneympyrän patsas?
Sen nimi on La Victoria, sen teki georgialainen kuvanveistäjä Zurab Tsereteli, ja se pystytettiin vuonna 1994 Moskovan pormestarin lahjana esiteltynä. Todellisuus oli hämärämpi: se maksoi julkisia varoja ja kaksi tonttia, päätyi oikeuteen asiakirjavarkauksineen, ja jopa epäiltiin, oliko paikalle pystytetty teos sama kuin ostettu.
Käytännön tietoa
Milloin se rakennettiinAvattiin toukokuussa 1970. Siihen asti täällä oli vain rantaa ja ruovikkoa.
KukaJosé Banús, katalonialainen rakennuttaja, joka rikastui työläisasunnoilla sodanjälkeisessä Madridissa.
SuunnitteluNoldi Schreck, joka tuli Beverly Hillsistä. Siitä tuo tunnelma todellisen ja lavastetun välillä.
Perille pääsy7 km Marbellan keskustasta, tiheään kulkevalla kaupunkibussilla.
Mitä nähdäMuelle de Honor -laituri, keksityn kylän kadut ja La Victoria liikenneympyrässä.
KestoKaksi tuntia rannan kanssa. Se toimii päivällä aivan eri tavalla kuin yöllä.
Kartalla
🎧 Viavoyn kanssa
Kävele Marbella ja kuuntele omaan tahtiin
Lataa Viavoy ja kävele Marbella offline-tilassa, milloin haluat.
alk, 2,99 €· kertamaksu
City Pass · 9,99 €3 päivää, kaikki kierrokset: Marbella