Linnan muurit
Näkyvissä on vain yksi kylkiluu luurangosta: talojen väliin rakennettuja muurinpätkiä, joissakin torneja. Se ei ole aluetta, jolle mennään sisään, vaan sarja jäänteitä, jotka sinun on etsittävä kaduilta yksi kerrallaan.

Kalifaattiajan muuri, kaupunki, joka antautui taistelutta vuonna 1485, ja mudéjar-tyyliset kasettikatot, jotka olivat vuosisatoja piilossa alakattojen alla. Se, mitä melkein kukaan ei käy katsomassa.
🎧 Reitillä Vanhakaupunki ja Plaza de los NaranjosMarbellalla on maine kaupunkina, jolla ei ole historiaa, ja se on väärä. Sen vanhassakaupungissa on säilynyt kalifaattiajan muurinosia 900-luvulta, aukio, joka piirrettiin viivaimella vuonna 1485 poliittisena tekona, portaaleja, joissa kolme tyyliä elää rinnakkain, ja useita mudéjar-tyylisiä kasettikattoja, jotka olivat piilossa vielä seitsemänkymmentä vuotta sitten. Kierrät sen reilussa tunnissa.
Ennen vuotta 1485 tämä oli Marbal-la, merelle avautuva muslimien linnoituskaupunki. Sen alcazaba-linnoitus ja muuri ympäröivät koko medinaa noin yhdeksänkymmenentuhannen neliömetrin alueella, ja muurissa oli yli kaksikymmentä vartiotornia ja kolme porttia: Rondan portti, Málagan portti ja Meriportti.
Siitä kaikesta on jäljellä yksittäisiä muurinosia talojen väliin rakennettuina, kalifaattiajalta, 900- ja 1000-luvuilta. Ja jotain vähemmän ilmeistä mutta täydellisempää: katujen pohjakaava. Vanhankaupungin kapeat ja mutkittelevat kujat ovat vain tuon islamilaisen kaavan aavemainen jälki.
Arabialaiset rakentajat käyttivät rakentaessaan uudelleen vanhemman roomalaisen rakennuksen kiviä. Noissa muureissa on kirjaimellisesti valtakuntien kerroksia päällekkäin – foinikialaiset, roomalaiset, arabit, kastilialaiset –, kaikki kulkivat täältä ja kaikki jättivät jotain.
Eikä nimi tule sanoista ”mar bella”, kaunis meri, vaikka se näyttääkin hyvältä postikorteissa: se on moderni kansanetymologia. Paikannimi syntyi muslimiaikana, ja sen tarkasta alkuperästä kiistellään yhä.
Näkyvissä on vain yksi kylkiluu luurangosta: talojen väliin rakennettuja muurinpätkiä, joissakin torneja. Se ei ole aluetta, jolle mennään sisään, vaan sarja jäänteitä, jotka sinun on etsittävä kaduilta yksi kerrallaan.
Kaupungin vanhin kirkollinen rakennus, 1400-luvulta. Se oli seurakuntakirkko vuodesta 1505, ja lopulta se alennettiin kappeliksi, kun Encarnación-kirkko voitti kisan. Kaarevat maurilaiset kattotiilet: kansan rakennustavat eivät muutu valloitusten myötä.
Lataa sovellus ja löydä Marbella offline-tilassa, milloin haluat. Kävele reitti Vanhakaupunki ja Plaza de los Naranjos paikallinen opas korvassasi.
Lue lisää Viavoysta →Heti kaupungin valtauksen jälkeen päätettiin hajottaa medinan kujien sokkelo ja piirtää tähän viivaimella ja harpilla uusi, järjestetty tila italialaisen renessanssin tapaan. Se on Plaza de los Naranjos -aukio, eikä se ole kaupunkisuunnittelun sattuma.
Tulkinta on selvä: medina on sokkelo, jossa ei näy hierarkiaa; suorakaiteen muotoinen aukio, jota ympäröivät hallinnon rakennukset, on helposti luettava tila, jossa valta näkyy. Sen ympärille sijoitettiin siviilihallinto, oikeus ja kirkko, kasvokkain toistensa kanssa.
Aukiota reunustavat rakennukset dokumentoivat prosessin. Casa del Corregidor -talossa, joka on vuodelta 1552, on samassa portaalissa goottilainen suippokaari, moriskirakentajien mudéjar-tyylinen koristelu ja renessanssityylinen päätös. Kolme maailmaa yhdessä julkisivussa.
Ja Casa Consistorial -kaupungintalon, joka on vuosilta 1568-1572, julkisivussa on vanhalla kastilian kielellä kirjoitettuja kivilaattoja, jotka ovat kaupungin päiväkirja: valloitus vuonna 1485, veden tulo vuonna 1632, uudistukset vuonna 1779. Se, että veden tuloa muistetaan valloituksen rinnalla, kertoo paljon siitä, mikä oikeasti oli tärkeää.
Marbellan kulttuuriperinnön arvokkain osa ei näy kadulle: mudéjar-tyyliset kasettikatot. Puukatot, jotka on koottu kuin palapeli, lähes ilman nauloja, tuhansista toisiinsa sovitetuista geometrisista kappaleista, jotka muodostavat punoksia ja kahdeksansakaraisia tähtiä.
Ne tekivät muslimipuusepät, jotka jatkoivat työtään kristityille valloituksen jälkeen, ja ne ovat aineellinen todiste jatkuvuudesta, jonka valloituskertomukset yleensä jättävät pois: ammatit ja työvoima pysyivät samoina sukupolvien ajan.
San Juan de Dios -kappelin katto oli peitettynä ja unohdettuna alakaton alla 1900-luvun puoliväliin asti, jolloin se löydettiin uudelleen sattumalta, seinämaalausten jäänteineen. Juuri tuo piilossa olo pelasti sen.
Toinen on Casa Consistorial -kaupungintalon valtuustosalissa, ja sen maalaukset ovat noin vuodelta 1572; sinne pääsee rajoitetummin. Näiden kahden ja Museo del Grabado -museon myötä olet nähnyt kaiken, mitä vanhassakaupungissa voi katsoa sisätiloissa.
Se kuului kuninkaalliseen sairaalaan, jonka katoliset hallitsijat perustivat heti valloituksen jälkeen. Portaalissa on vaakuna, jossa on granaattiomena, granada: juuri Kastiliaan liitetyn kuningaskunnan symboli, poliittinen allekirjoitus kiveen hakattuna.
Ei. Kun Ferdinand Katolisen joukot asettuivat sen eteen, kaupunki antautui sopimuksella, hyvällä. Ei piiritystä, ei tykinlaukauksia eikä tuhoa: oli antautumissopimus. Sen ansiosta sen kaupunkirakenne säilyi paljon paremmin kuin rynnäköllä vallattujen kaupunkien, joista asukkaat karkotettiin ja joiden talot hävitettiin maan tasalle.
Ei sanoista ”mar bella”, kaunis meri, vaikka se näyttääkin upealta postikorteissa: se on moderni kansanetymologia, joka liitettiin nimeen vuosisatoja myöhemmin. Nimi syntyi muslimiaikana, jolloin kaupungin nimi oli Marbal-la, ja sen tarkasta alkuperästä tutkijat kiistelevät yhä.
Koska se piirrettiin tarkoituksella viivaimella ja harpilla vuonna 1485, heti kaupungin valtauksen jälkeen, katkaisemaan muslimimedinan kujien sokkelo järjestetyllä renessanssitilalla. Se ei kasvanut itsestään: se on harkittu kaupunkisuunnittelun teko, jolla on selvä poliittinen merkitys, ja sen ympärille sijoitettiin kaupungin kolme valtaa.
Puukatto, joka on koottu kuin palapeli, lähes ilman nauloja, tuhansista toisiinsa sovitetuista geometrisista kappaleista, jotka muodostavat punoksia ja kahdeksansakaraisia tähtiä. Niitä tekivät muslimipuusepät, jotka jatkoivat työtään kristityille valloituksen jälkeen, ja ne ovat aineellinen todiste jatkuvuudesta, jonka valloituskertomukset yleensä jättävät pois.
San Juan de Dios -kappelissa, jonka katto oli peitettynä alakaton alla 1900-luvun puoliväliin asti ja löydettiin uudelleen sattumalta seinämaalausten jäänteineen; ja Casa Consistorial -kaupungintalon valtuustosalissa, jonka maalaukset ovat noin vuodelta 1572, vaikka sinne pääsee rajoitetummin.
Reilu tunti ulkoreitille ja noin kaksi, jos menet sisätiloihin, joihin pääsee: Museo del Grabado, San Juan de Dios -kappeli ja Santo Cristo -kappeli. Vanhakaupunki on pieni – muutama kortteli valkoisia katuja – ja kokonaan kävelyaluetta.
Lataa Viavoy ja kävele Marbella offline-tilassa, milloin haluat.

Jatka lukemista



