Albarracínin linna
Banu Razínien linnoitus, jossa on kaivauksissa esiin tullut maurilainen kortteli ja hypokaustilla lämmitetty kylpylä. Neljäkymmentäviisi minuuttia.

Miten vuoristokylä onnistui olemaan tottelematta Kastiliaa ja Aragoniaa yli vuosisadan ajan ja kiristi samalla paavilta oman piispanistuimen.
🎧 Reitillä Punainen Albarracín: kalliolla riippuva kyläKeskiajan Iberian niemimaalla, kahden kaikesta keskenään kiistelevän kuningaskunnan välissä, oli vuoristokylä, joka onnistui olemaan riippumaton kummastakin. Sen historiaan kuuluvat berberisuku, Susikuninkaaksi kutsuttu muslimisotapäällikkö, Neitsyelle annettu vasallivala ja katedraali, jota ei pitäisi olla olemassa.
Kaikki alkaa linnasta joenmutkan yllä. Tänne pystytettiin muslimien linnoitus yli tuhat vuotta sitten, ja 1000-luvulla, Córdoban kalifaatin kaatumisen jälkeen, tästä alueesta tuli yksi niistä monista taifa-kuningaskunnista, joihin al-Andalus pirstoutui.
Sitä hallitsi berberisuku, Banu Razínit. Ja siitä paikannimi tulee: ”Al Banu Razín”, Razínien maa, vääntyi ihmisten suussa vähitellen, kunnes siitä tuli Albarracín. Kylän nimi on kirjaimellisesti sen 1000-luvun herrojen sukunimi.
Maantiede selittää, miksi he pysyivät vallassa: kylä on kiertynyt Guadalaviar-joen mutkan sisään, se on lähes kallioinen saari, ja sinne pääsee vain yhtä kapeaa maakaistaletta pitkin. Joka hallitsi kalliota, hallitsi Albarracínia, ja sen valtaaminen maksoi paljon enemmän kuin se oli arvoinen.
Linnan kaivauksissa on tullut esiin kokonainen maurilainen kortteli: palatsin piha, asuinhuoneet ja hammam-kylpylä hypokausteineen, eli kylpylä, jossa oli lattialämmitys. Kaikessa voi käydä.
Banu Razínien linnoitus, jossa on kaivauksissa esiin tullut maurilainen kortteli ja hypokaustilla lämmitetty kylpylä. Neljäkymmentäviisi minuuttia.
Itsenäisyyden symboli: Azagra julistautui Neitsyen vasalliksi, jottei hänen tarvitsisi alistua yhdellekään kuninkaalle. Ja kirkko oli osa kaupunginmuuria.
Lataa sovellus ja löydä Albarracin offline-tilassa, milloin haluat. Kävele reitti Punainen Albarracín: kalliolla riippuva kylä paikallinen opas korvassasi.
Lue lisää Viavoysta →1100-luvulla näyttämölle astuu Pedro Ruiz de Azagra, navarralainen aatelismies. Ja tässä tulee ennenkuulumaton käänne: Albarracínia ei antanut hänelle yksikään kristitty kuningas vaan muslimikuningas. Kerrotaan, että herruuden luovutti hänelle Ibn Mardanish, Valencian ja Murcian mahtava ”Susikuningas”.
Ibn Mardanish oli kiehtova hahmo: hän hallitsi laajaa aluetta Levantessa almohadeja vastustaen, liittoutui Kastilian ja Aragonian kanssa heitä vastaan ja piti hovia, jossa kristillinen vaikutus oli vahva. Se, että hän luovutti Albarracínin navarralaiselle aatelismiehelle, sopii täydellisesti hänen liittoumapolitiikkaansa.
Ja tämä antoi Azagralle juridisen perusteen, jota hän tarvitsi: koska hän ei ollut herruudestaan velkaa Kastilialle eikä Aragonialle, hän ei ollut vasallisuhteessa kumpaankaan. Niinpä hän julistautui ainoastaan Pyhän Marian, itsensä Neitsyen, vasalliksi.
Aikana, jolloin vasallisuhde edellytti tiettyä herraa, Neitsyen valitseminen jätti kuninkaat ilman perustetta vaatimuksilleen. Siksi Santa María -kirkko ei ole mikä tahansa kirkko: se on herruuden itsenäisyyden perustamisasiakirja.
Ja siksi Neitsyt Marialle omistettuja paikkoja on kaikkialla kylässä ja sen seudulla. Kyse ei ole pelkästä hurskaudesta: se on poliittinen argumentti, jota on toistettu vuosisatojen ajan.
Poliittinen itsenäisyys vaati uskonnollista itsenäisyyttä, sillä keskiajalla kirkollinen tuomiovalta oli yhtä todellista kuin maallinen. Riippuvuus vieraasta hiippakunnasta merkitsi riippuvuutta toisesta vallasta.
Niinpä vuonna 1172 Azagra hankki maalleen oman piispan. Siksi paimenkylässä on katedraali: se oli yksi Espanjan pienimmistä hiippakunnista, ja se oli olemassa muista kuin väestöllisistä syistä.
Nykyään näkyvä rakennus on myöhäisempi: se rakennettiin 1500-luvulla rakennusmestari Martín de Castañedan ja ranskalaisen Pierres Vedelin johdolla; Vedel oli sama insinööri, joka toi veden Terueliin. Yksilaivainen, avara ja valoisa, myöhäisgotiikan ja renessanssin välimaastossa.
Loppu tuli vuonna 1284, kun Aragonian kuningas Pietari III piiritti linnoituksen ja liitti sen kruunuun. Niin päättyi harvinaisen outo tarina: pienen herruuden tarina, joka ei yli vuosisataan totellut yhtäkään kuningasta.
Hiippakunta kesti pidempään: aikanaan se ei pystynyt jatkamaan yksin, ja lopulta se yhdistettiin naapurikaupunki Teruelin hiippakuntaan, jonka kanssa sillä on nykyään yhteinen piispa. Mutta katedraali jäi tänne todistamaan ajasta, jolloin tällä kylällä oli oma piispanhiippa.
Hiippakunta saatiin vuonna 1172; nykyinen rakennus on 1500-luvulta, ja sen rakentamisessa oli mukana Pierres Vedel. Siellä on goottilaisia maalauksia, jotka aika oli kätkenyt näkyvistä.
Kiveä 900-luvulta, kalifaatin ajalta. Ylhäältä näet koko joenmutkan ja ymmärrät, miksi tämä paikka oli niin vaikea vallata.
Berberisuku, joka hallitsi täällä taifa-kuningaskuntaa 1000-luvulla, Córdoban kalifaatin kaatumisen jälkeen. Kylän nimi tulee heidän nimestään: ”Al Banu Razín”, Razínien maa, vääntyi vähitellen, kunnes siitä tuli Albarracín. Heidän linnoituksensa oli joenmutkan yllä olevalla kukkulalla, jossa linna on nykyään.
Ibn Mardanish, mahtava muslimisotapäällikkö, joka hallitsi Valenciaa ja Murciaa 1100-luvulla almohadeja vastustaen ja liittoutui Kastilian ja Aragonian kanssa heitä vastaan. Kerrotaan, että juuri hän luovutti Albarracínin Pedro Ruiz de Azagralle, navarralaiselle aatelismiehelle, mikä sopii hänen kristittyjen kanssa solmimiensa liittoumien politiikkaan.
Keskiajalla vasallisuhde edellytti tiettyä herraa, jolle oltiin velkaa kuuliaisuus. Koska Pedro Ruiz de Azagra ei ollut saanut Albarracínia yhdeltäkään kristityltä kuninkaalta, hän saattoi julistautua ainoastaan Pyhän Marian vasalliksi, eikä yhdelläkään lihaa ja verta olevalla hallitsijalla ollut juridista perustetta vaatia hänen alistumistaan. Se toimi yli vuosisadan.
Koska keskiajalla kirkollinen tuomiovalta oli yhtä todellista kuin maallinen, ja riippuvuus vieraasta hiippakunnasta merkitsi riippuvuutta toisesta vallasta. Saamalla oman hiippakunnan vuonna 1172 herruus teki itsenäisyytensä täydelliseksi. Siksi paimenkylässä on katedraali.
Vuonna 1284, kun Aragonian kuningas Pietari III piiritti linnoituksen ja liitti sen Aragonian kruunuun. Niin päättyi harvinainen tarina: pienen herruuden tarina, joka ei yli vuosisataan totellut Kastiliaa eikä Aragoniaa ja joka ei ollut saanut aluettaan edes kristityltä kuninkaalta.
Melko paljon. Torre del Andador -torni on 900-luvulta, kalifaatin ajalta, ja se on kylän vanhinta kiveä. Ja linnassa kaivaukset toivat esiin kokonaisen maurilaisen korttelin, jossa on palatsin piha, asuinhuoneet ja hammam-kylpylä hypokausteineen, eli kylpylä, jossa oli lattialämmitys.
Ei itsenäisenä. Se oli yksi Espanjan pienimmistä hiippakunnista, eikä se ajan mittaan pystynyt jatkamaan yksin: lopulta se yhdistettiin naapurikaupunki Teruelin hiippakuntaan, jonka kanssa sillä on nykyään yhteinen piispa Teruelin ja Albarracínin hiippakunnan nimellä. Mutta katedraali jäi tänne todistamaan ajasta, jolloin kylällä oli oma piispanhiippa.
Lataa Viavoy ja kävele Albarracin offline-tilassa, milloin haluat.
