Artxandan funikulaari
Se lähtee muutaman minuutin välein, eikä varausta tarvita. Vaunut ovat sisältä porrastetut, lattia askelmina, koska noin jyrkässä rinteessä pystyssä pysyminen olisi muuten mahdotonta. Asetu nousussa takaikkunan viereen.

Vuodelta 1915 peräisin oleva funikulaari, joka oli vähällä kadota, näköala, josta ymmärrät, miksi kaupunkia kutsutaan nimellä ”el bocho”, ja mitä ylhäällä voi tehdä katselemisen lisäksi.
🎧 Reitillä Artxanda ja rian sillatJotkin kaupungit ymmärtää kävelemällä, toiset vaativat, että otat etäisyyttä. Bilbao kuuluu jälkimmäisiin: ennen kuin nouset vuorelle ja näet koko laakson, et ymmärrä, miksi kaupungilla on juuri tuo muoto, miksi Ensanche, ruutukaavainen kaupunginosa, on siellä missä on ja miksi ria (merenlahdeksi levenevä jokisuu) järjestää aivan kaiken. Matka kestää kolme minuuttia ja maksaa saman verran kuin bussilippu.
Ja kahdesti katoamisen partaalla.
Se on toiminut vuodesta 1915 ja nousee kaksisataakaksikymmentäkuusi metriä vähän yli kolmessa minuutissa rinnettä, jonka kaltevuus nousee neljäänkymmeneenviiteen prosenttiin. Järjestelmä on klassinen vuoristofunikulaari: kaksi vaijerilla toisiinsa yhdistettyä vaunua toimivat toistensa vastapainoina, joten kun toinen nousee, toinen laskeutuu, ja moottori kompensoi vain erotuksen.
Se rakennettiin hyvin konkreettisesta syystä. 1900-luvun alussa Artxandasta tuli muodikas virkistyspaikka: ylhäällä oli piknikpaikkoja, ravintoloita ja avointa maaseutua, ja tehtaiden ja savun keskellä asuneet bilbaolaiset halusivat paeta sinne sunnuntaisin. Jalan nouseminen oli melkoinen urakka, joten rakennettiin funikulaari.
Se oli kahdesti vähällä kadota. Ensimmäisen kerran sisällissodan aikana, joka jätti sen tuhoutuneeksi ja vuosiksi pois liikenteestä. Toinen kerta oli pahempi, koska se tapahtui hiljaa: vuonna 1976 se suljettiin kannattamattomana, ja Artxanda jäi ilman napanuoraansa kaupunkiin, kunnes asukkaiden painostus sai sen palautettua.
Nykyään se on täysivaltaista kaupunkiliikennettä tavallisen hintaisella lipulla ja Barik-kortilla saatavalla alennuksella. Se muuttaa kokemuksen: samassa vaunussa matkustavat kameroineen kulkevat turistit ja rinteen asukkaat, jotka nousevat kotiin ostoskassien kanssa.
Se lähtee muutaman minuutin välein, eikä varausta tarvita. Vaunut ovat sisältä porrastetut, lattia askelmina, koska noin jyrkässä rinteessä pystyssä pysyminen olisi muuten mahdotonta. Asetu nousussa takaikkunan viereen.
Kaide, jolta näet koko Bilbaon makaamassa laakson pohjalla ja rian kiemurtelemassa rakennusten välissä. Vuosikymmenten ajan tänne nousivat nuoret parit ottamaan sunnuntaikuvansa, ja täsmälleen samassa kohdassa on yhä epävirallinen jono.
Lataa sovellus ja löydä Bilbao offline-tilassa, milloin haluat. Kävele reitti Artxanda ja rian sillat paikallinen opas korvassasi.
Lue lisää Viavoysta →Hyödyllinen harjoitus ei ole kuvan ottaminen vaan palasten tunnistaminen. Lännessä Guggenheimin titaani kimaltaa veden äärellä, erehtymättömänä; sen takana kohoavat Ensanchen tornit ja Torre Iberdrola -pilvenpiirtäjä, kaupungin korkein rakennus; ja rian tällä puolella, vuoren juurella, Casco Viejo -vanhankaupungin tummat katot painautuvat toisiaan vasten.
Kun seuraat riaa pohjoiseen, erotat tien kohti merta, ja vanhojen telakoiden tontit ovat jo tunnistamattomia. Vuoren toisella puolella aukeaa Txorierrin laakson vehreys, ja siellä on lentoasema. Sillat näyttävät tältä korkeudelta leluilta.
Mutta se, minkä täällä todella oppii, on maaston muoto. Bilbao täyttää kapean laakson ainoan saatavilla olevan tasamaan, ja kaikki muu on rinteisiin rakennettua. Siitä tulee paikallinen lempinimi ”el bocho”, joka tarkoittaa kuoppaa: kaupunki ei levittäydy, se käpertyy kulhon pohjalle.
Maan niukkuus selittää kerralla monta asiaa: miksi Ensanche piirrettiin veden toiselle puolelle, miksi kaupunki kasvoi ylöspäin ja miksi siellä on funikulaareja ja julkisia hissejä. Maantiede määrää, ja täältä näet sen määräävän.
Artxanda ei ole pelkkä näköalapaikka: se on avoin puisto, jossa on polkuja, niittyjä ja piknikpaikkoja, ja siinä on sen ero mihin tahansa kaupungin näköalaparvekkeeseen. Täällä voi viettää koko iltapäivän, ja moni bilbaolainen nousee tänne viikonloppuisin ilman muuta suunnitelmaa kuin syödä ja kävellä.
Ylhäällä on grilliravintoloita ja siideritaloja sekä rennompia ruokapaikkoja. Syöminen ylhäällä kaupunki alapuolella on klassinen paikallinen ohjelma, ja viikonloppuisin kannattaa varata, koska paikat täyttyvät. Kesällä toimivat lisäksi terassit ja kunnallinen uima-allas.
Näköalapaikan viereen on vähitellen tuotu teoksia, jotka ovat jo osa maisemaa: suuri maahan nojaava pronssinen jalanjälki, joka kehystää kaupungin sisäänsä, ja suuret Bilbao-nimen kirjaimet, jotka ovat ilmeinen houkutin valokuvalle.
Ihanteellinen hetki on auringonlasku, kun museon titaani syttyy hehkumaan ja laakson valot ilmestyvät yksi kerrallaan. Reilu puoli tuntia riittää nousuun, katseluun ja laskeutumiseen; koko iltapäivä, jos syöt ylhäällä. Ja paluumatkalla Campo Volantín -kävelykatu vie tasaista reittiä veden vierellä Zubizuri-sillalle asti.
Calatravan valkoinen silta, jonka kaari on siirretty sivuun ja jonka kulkusilta ylittää joen kaarena. Sen alkuperäinen lattia oli lasia ja liukas sateella, joten se piti peittää; arkkitehti haastoi lopulta kaupungin oikeuteen. Se on matkan varrella funikulaarilta palatessa.
Se on tavallista kaupunkiliikennettä, tavallisen hintaisella lipulla ja Barik-kortilla saatavalla alennuksella. Varausta tai ennakko-ostoa ei tarvita: se lähtee muutaman minuutin välein Funikulaariaukiolta, ja matka kestää vähän yli kolme minuuttia.
Kyllä kumpaakin. Huipulle asti kulkee tie, ja ylhäällä on pysäköintialue; myös kaupunkibussi kulkee sinne. Jalan pääsee polkua pitkin, mutta nousu on pitkä ja vaativa, ja harva tekee sen huvikseen. Funikulaari on nopea vaihtoehto ja osa kokemusta.
Koko Bilbaon laakson pohjalla: Guggenheimin titaanin veden äärellä, Ensanchen tornit, joista Torre Iberdrola erottuu, Casco Viejo -vanhankaupungin katot rian tällä puolella vuoren juurella ja kaiken välissä kiemurtelevan rian. Vuoren toisella puolella aukeaa Txorierrin laakso, ja siellä on lentoasema.
Koska se tarkoittaa kuoppaa tai koloa, ja Artxandalta sen ymmärtää kirjaimellisesti: kaupunki on painunut kapean laakson pohjalle, jota vuoret sulkevat joka suunnasta. Bilbao ei levittäydy kuten muut kaupungit, se käpertyy ainoalle saatavilla olevalle tasamaalle, ja maan niukkuus selittää suuren osan sen kaupunkisuunnittelusta.
Kyllä, ja se on osa paikallista ohjelmaa. Ylhäällä on grilliravintoloita, siideritaloja ja rennompia ruokapaikkoja sekä kesällä terasseja. Moni bilbaolainen nousee viikonloppuisin pelkästään syömään ja kävelemään puistossa. Lauantaisin ja sunnuntaisin kannattaa varata, koska paikat täyttyvät.
Pilvisellä säällä kyllä, matalassa sumussa ei. Usva on Bilbaossa yleistä, ja kun se asettuu laaksoon, ylhäältä ei näe yhtään mitään. Harmaa mutta kirkas päivä toimii täydellisesti ja antaa kaupungista jopa tyypillisemmän kuvan kuin sininen taivas.
Lataa Viavoy ja kävele Bilbao offline-tilassa, milloin haluat.
