Kaksitoista sivua, auringossa lämmintä kiveä ja kahdeksansataa vuotta Guadalquivirin rannalla. Torre del Oro -torni eli ”Kultatorni” on Sevillan toistetuin postikorttiaihe ja samalla yksi sen väärinymmärretyimmistä monumenteista: se ei ollut Amerikan aarteiden varasto, sitä ei ollut päällystetty kullalla, ja se oli vähällä joutua puretuksi. Almohadit rakensivat sen vuosien 1220 ja 1221 välillä puhtaasti sotilaalliseen tarkoitukseen: sulkemaan joen ketjulla ja valvomaan, kuka kaupunkiin tuli.
Torni joen sulkemiseksi
Se on albarrana-torni eli muurilinjan eteen rakennettu torni: erillään muurista ja siihen liitetty kivisellä käsivarrella, jota kutsutaan nimellä coracha. Sen tehtävä oli muodostaa pari vastarannalla Trianassa olleen toisen tornin kanssa ja jännittää niiden väliin paksu ketju, joka esti luvattomia aluksia nousemasta jokea ylös. Vuonna 1248 Ramón Bonifazin laivasto katkaisi tuon ketjun, ja sen mukana kaatui kaupunki.
Torni kasvoi kolmessa vaiheessa, jotka erottaa paljaalla silmällä. Kaksitoistasivuinen alaosa on almohadien; kapeamman keskiosan lisäsi Pietari I 1300-luvulla; ja pyöreä huippu pienine kupoleineen on vuodelta 1760, rakennettu vuoden 1755 Lissabonin maanjäristyksen aiheuttamien vaurioiden jälkeen. Kolme vuosisataa pinottuna päällekkäin, kukin omalla kivellään.
Sen pikkusisar seisoo yhä kahdensadan metrin päässä: Torre de la Plata -torni, rakennusten väliin puristettuna calle Santander -kadulla, lähes näkymättömänä. Se kuului samaan puolustusjärjestelmään, eikä juuri kukaan etsi sitä.
Kulta, joka ei ollut kultaa
Vuosisatojen ajan nimeä selitettiin sanomalla, että torni oli päällystetty kullanvärisillä laatoilla. Vuoden 2005 restaurointi löysi todellisen vastauksen: alkuperäinen pinnoite oli puristettuun olkeen sekoitettua kalkkilaastia, joka hohtaa auringossa kullanvärisenä. Se ei ollut jalometallia vaan hyvin työstettyä savea ja olkea.
Ei pidä paikkaansa sekään, että Amerikan kultaa olisi säilytetty täällä, vaikka legenda onkin erittäin kätevä. Torni on ollut kappeli, varasto, satamakonttori ja melko pitkään vankila: näiden muurien sisällä on pidetty vankeina joitakin merkittäviä henkilöitä. Aarre purettiin ja tarkastettiin Casa de la Contratación -kauppahuoneessa Alcázarissa.
Vuonna 1868, rannan leventämiseksi tehtyjen purkujen kiihkeimpänä aikana, torni oli purettavien listalla. Sen pelasti kansalaisten vastalause. Nykyään siellä on vuodesta 1944 toiminut Museo Marítimo -museo, jossa on pienoismalleja, merikarttoja ja instrumentteja, ja sen ylimmältä terassilta avautuu yksi joen parhaista näköaloista.
Älä ohita
Kalkin ja oljen hohde
Vuoden 2005 restaurointi kumosi kultalegendan: kullanvärin antoi alkuperäinen laasti.
Joen ketju
Se yhdisti tämän tornin toiseen Trianassa. Vuonna 1248 Kastilian laivasto katkaisi sen, ja kaupunki kaatui.
Torre de la Plata
Sen pikkusisar, rakennusten väliin puristettuna calle Santander -kadulla. Se jää täysin huomaamatta.
Museo Marítimo -museon terassi
Puolen tunnin käynti ja paras näköala joen mutkaan hyvin pienellä rahalla.
Miten se sopii Sevillan-vierailuusi
Se on Paseo Alcalde Marqués del Contadero -kävelykadun päässä, viiden minuutin päässä Hospital de la Santa Caridad -hospitaalista ja kymmenen minuutin päässä katedraalista. Se on kaupungin perinteinen tapaamispaikka: kun sevillalainen sanoo ”Torre del Orolla”, hän tarkoittaa kirjaimellisesti tornin juurta.
Sisällä oleva museo on pieni ja sen näkee puolessa tunnissa, mutta pääsymaksu on edullinen ja terassi tekee siitä vaivan arvoisen: ylhäältä näet Guadalquivirin mutkan, Puente de Isabel II -sillan ja koko Trianan rantajulkisivun toisella puolella.
Täältä lähtevät myös jokiristeilyt, jotka kulkevat Guadalquivirilla tunnin. Ja jos haluat tornista parhaan valokuvan, älä ota sitä tältä puolelta: ylitä silta ja katso sitä Trianan rannalta auringonlaskun aikaan, kun kivi hehkuu ja heijastuu veteen.
Usein kysytyt kysymykset
Oliko tornilla muitakin käyttötarkoituksia kuin vartiointi?
Monia, ja jotkin niistä eivät kovin romanttisia. Vuosisatojen aikana se on ollut kappeli, varasto ja myös vankila: näiden muurien sisään suljettiin useampikin kuuluisa vanki. Myöhemmin se toimi sataman toimistona, joka valvoi, mitä joella tuli ja meni. Torni, joka syntyi sotaa varten ja päätyi ajan myötä vartioimaan papereita, vankeja ja ruutia. Kun katsot sitä, ajattele, että nämä kivet ovat kuulleet kaikenlaista: taistelukäskyjä, rukouksia ja avaimia kääntymässä lukoissa.
Oliko se vähällä tulla puretuksi?
Kyllä vain, ja hilkulla oli. Vuonna 1868, keskellä kaupungin nykyaikaistamisen kuumetta, joku ehdotti sen purkamista rannan leventämiseksi ja liikenteen sujuvoittamiseksi joen vieressä. Nykyään se tuntuu uskomattomalta, kun ajattelee, mitä se merkitsee Sevillalle, mutta se oli purkulistoilla. Sen pelasti kansa: protesti oli niin kova, että ajatus kaatui itsestään. Joka kerta, kun turisti pysähtyy ottamaan siitä kuvan, torni saa kiittää noita suuttuneita sevillalaisia siitä, että se on yhä paikallaan.
