Kolme kivimonoliittia jalkakäytävään pystytettyinä, vaakunoiden kruunaamina ja keskellä kaiverrettu laatta. Ne merkitsevät paikan, johon perimätieto sijoitti Rodrigo Díaz de Vivarin talon kaupungin sisällä. Rakennuksesta ei ole jäljellä mitään, mutta kiinnostavaa on itse ele.
Muistolaatta soturin kodille
Sen pystytti taiteilija José Cortés vuonna 1784, kauan kaiken jälkeen, kun Burgos halusi ylpeänä merkitä kolkan, jossa sen sankarin oletettiin asuneen.
Maassa, joka on täynnä kuninkaiden ja pyhimysten muistomerkkejä, kaupunki pystytti täällä muistolaatan soturin kodille, ikään kuin merkitäkseen maineikkaan naapurin oven. Se on harvinainen ele ja kertoo paljon Burgosin suhteesta El Cidiin.
Vaakunat kertovat tarinan kivessä: keskimmäisessä on El Cidin vaakuna ja teksti, joka muistuttaa, missä hän syntyi ja missä hän kuoli; toisella puolella on Burgosin kaupungin vaakuna, sillä kaupunki pitää häntä omanaan; toisella San Pedro de Cardeña -luostarin vaakuna.
Tuolle kolmannelle vaakunalle on selitys: Cardeña, kaupungin laitamilla, oli melkein El Cidin toinen koti. Kun hän lähti maanpakoon, hän ei voinut ottaa perhettään mukaan seikkailuun, joten hän jätti vaimonsa doña Jimenan ja kaksi pientä tytärtään noiden munkkien huomaan.
Yhdeksänvuotias tyttö
Maanpaon muistetuin kohtaus tapahtui juuri näillä kaduilla, ja se on espanjalaisen kirjallisuuden hellimpiä. Cantar de Mío Cid -eepos kertoo, että kuningas oli kirjeellä kieltänyt ketään antamasta El Cidille majapaikkaa tai myymästä hänelle ruokaa.
Ovet sulkeutuivat pelokkaina hänen kulkiessaan ohi. Silloin ulos tuli yhdeksänvuotias tyttö, joka selitti itkien, etteivät he voineet auttaa häntä, koska kuningas oli kieltänyt sen kaiken menettämisen uhalla, ja pyysi häntä jatkamaan matkaansa.
El Cid ymmärsi ja jatkoi matkaa. Tuo kohtaus – sankari, jonka hänen oma kaupunkinsa torjuu, ja pieni tyttö, joka antaa hänelle selityksen – on eepoksen tunteellinen alku ja yksi kastilialaisen eeppisen runouden lainatuimmista sivuista.
Cantar de Mío Cid -eepos 1100- tai 1200-luvulta on ensimmäinen suuri kastiliankielinen eeppinen runoelma, ja suuri osa sen alusta tapahtuu täällä. Burgos ei pidä El Cidia omanaan markkinoinnin vuoksi: se pitää häntä omanaan, koska espanjalaisen kirjallisuuden perustava teksti alkaa näillä kaduilla.
Älä ohita
Kolme monoliittia vuodelta 1784
Taiteilija José Cortés pystytti ne paikkaan, johon perimätieto sijoitti El Cidin talon kaupungissa.
Kolme vaakunaa, kolme tarinaa
El Cidin vaakuna, Burgosin kaupungin vaakuna ja San Pedro de Cardeña -luostarin vaakuna.
Cardeña suojeli hänen perhettään
Maanpakoon lähtiessään hän jätti sinne doña Jimenan ja kaksi tytärtään munkkien huomaan.
Täällä tuli ulos yhdeksänvuotias tyttö
Eepoksen kohtaus, jossa tyttö selittää itkien, että kuningas on kieltänyt antamasta hänelle majapaikkaa.
Miten se sopii Burgosin-vierailuusi
Se on vanhankaupungin yläosassa, lähellä Arco de Fernán González -kaarta, tien varrella, joka nousee kohti linnaa.
Pysähdys kestää viisi tai kymmenen minuuttia: käy lukemassa vaakunat ja jatka matkaa. Se on julkista tilaa, ja sinne pääsee mihin aikaan tahansa.
Se kuuluu kaupungin El Cidin jäljillä kulkevaan kierrokseen yhdessä joen rannalla seisovan El Cidin patsaan, Santa Águeda -kirkon ja sankarin haudan kanssa, joka on katedraalissa.
Usein kysytyt kysymykset
Mitä tapahtui, kun El Cid lähti Burgosista maanpakoon?
Yksi kirjallisuutemme hellimmistä kohtauksista, ja se tapahtui täällä. Cantar kertoo, että kuningas oli kirjeellä kieltänyt ketään antamasta El Cidille majapaikkaa tai myymästä hänelle ruokaa. Ovet sulkeutuivat hänen tieltään pelosta. Silloin ulos tuli yhdeksänvuotias tyttö ja selitti itkien, etteivät he voineet auttaa häntä, että kuningas veisi heiltä silmätkin, jos he auttaisivat. Ja tuo sotilasjärkäle ymmärsi sen napisematta ja jatkoi matkaansa. Siitä kohtauksesta hänen legendansa alkaa.
Miksi täällä on luostarin vaakuna?
San Pedro de Cardeñan takia, joka oli melkein El Cidin toinen koti. Kun hän lähti maanpakoon, hän ei voinut ottaa perhettään mukaan seikkailuun, joten hän jätti noiden munkkien huomaan sen, mikä hänelle oli pyhintä: vaimonsa doña Jimenan ja kaksi pientä tytärtään. Siellä he olivat turvassa, kun hän pani henkensä alttiiksi rajaseudun teillä. Siksi sekä kaupunki että luostari tuntevat olevansa osa hänen tarinaansa ja jakavat täällä, Burgosin kanssa, vaakunat.
