Alicante · Nähtävää

Maanpaon laiturit: Stanbrook ja Los Almendros

Los muelles del exilio: el Stanbrook y Los Almendros

Näillä laitureilla tuhannet tasavaltalaiset odottivat maaliskuun lopussa 1939 päiväkausia laivaa, joka veisi heidät maanpakoon. Vain yksi tuli: Stanbrook, vanha englantilainen hiililaiva, jonka kapteeni päätti uhmata käskyjä ja ottaa kyytiin kaikki, jotka mahtuivat. Se on kaupungin raskain ja kaunein tarina.

Viimeinen kaupunki, joka kaatui

Alicante oli tasavallan viimeinen suuri kaupunki, joka kaatui. Kun muu Espanja oli jo miehitetty, täällä vastarinta jatkui, ja tähän satamaan riensivät kaikki pakenevat: he tulivat puolesta Espanjasta pelkät vaatteet päällään, lapset sylissä, toivoen pääsevänsä laivaan ennen kuin joukot ehtisivät paikalle.

Mutta laivoja ei tullut. Suurvallat, jotka olisivat voineet järjestää evakuoinnin, eivät tehneet sitä, ja tuhannet ihmiset tungeksivat näillä laitureilla päiväkausia syömättä ja nukkumatta, horisonttiin tuijottaen ja purjetta odottaen.

28. maaliskuuta ilmestyi Stanbrook, brittiläinen hiililaiva. Sen kapteeni, walesiläinen Archibald Dickson, päätti vastakkaisista käskyistä huolimatta ottaa kyytiin niin monta ihmistä kuin pystyi. Laiva lähti samana yönä, ja sen 2638 matkustajaa oli ahdettu hiiliruumaa myöten. Se oli niin syvällä vedessä, että näytti uppoavan.

Ne, jotka jäivät, ja kapteeni

Se oli viimeinen laiva, joka pääsi lähtemään. Maihin jääneet, kymmenet tuhannet, vangittiin ja vietiin hätäisesti perustettuihin leireihin. Surullisenkuuluisin niistä oli kaupungin laitamilla mantelipuiden alla, missä vangit kärsivät nälkää ja janoa taivasalla viikkokausia.

Leiri jäi elämään kirjallisuuteen Max Aubin ansiosta: hän omisti sille romaanin, jonka nimi on juuri Campo de los almendros, ”mantelipuiden leiri”. Sen sivuilla ovat nälkä, pelko ja niiden ihmisten arvokkuus, jotka jäivät loukkuun sen meren rannalle, jonka yli he eivät koskaan päässeet.

Stanbrook saapui Oraniin, silloin ranskalaiseen Algeriaan, mutta koettelemus ei päättynyt siihen: viranomaiset eivät antaneet matkustajien nousta maihin, vaan pitivät heitä lähes kuukauden ahdettuina laivaan satamassa, nälässä ja kuumuudessa, näköetäisyydellä maasta, jolle he eivät saaneet astua.

Ja yksi yksityiskohta päättää tarinan. Dickson kuoli kuukausia myöhemmin, kun sukellusvene upotti hänen laivansa koko miehistöineen. Kun uutinen saavutti maanpakolaisten leirit, pakolaiset, jotka hän oli pelastanut, viettivät hänen muistokseen hiljaisen minuutin.

Älä ohita

2638 ihmistä hiililaivassa

Stanbrook lähti 28. maaliskuuta 1939 niin raskaassa lastissa, että näytti uppoavan. Se oli viimeinen.

Kapteeni ei totellut

Walesiläinen Archibald Dickson päätti vastakkaisista käskyistä huolimatta ottaa kyytiin kaikki, jotka mahtuivat.

Campo de los almendros

Maihin jääneet ahdettiin mantelipuiden alle. Max Aub omisti leirille romaanin.

Hiljainen minuutti

Dickson kuoli kuukausia myöhemmin torpedoituna. Pakolaiset, jotka hän pelasti, viettivät hiljaisen minuutin hänen muistokseen.

Miten se sopii Alicanten-vierailuusi

Laituri on satamassa, Explanadan jatkeena, ja nykyään se on täydessä käytössä oleva satama-alue. Siellä on tapahtumista muistuttava muistomerkki, vaikka sen pystyttämiseen kului vuosikymmeniä.

Pysähdys kestää viisi minuuttia, eikä nähtävänä ole mitään monumentaalista: on vain pätkä tyyntä vettä. Sen kiinnostavuus on juuri kontrastissa sen välillä, kuinka arkiselta paikka näyttää ja kuinka suuria asioita täällä tapahtui.

Sitä täydentää kaksi muuta samaan tarinaan liittyvää paikkaa kaupungissa: Plaza del 25 de Mayo -aukio ja Mercado Central -kauppahalli, vuoden 1938 pommituksen näyttämöt, sekä härkätaisteluareena, joka toimi myös vankileirinä.

Usein kysytyt kysymykset

Minne Stanbrook vei kaikki nuo ihmiset?

Oraniin Algerian rannikolle, joka oli silloin ranskalainen. Mutta harharetki ei päättynyt lähtöön. Perillä viranomaiset eivät antaneet heidän nousta maihin: nuo parituhatta ihmistä pidettiin melkein kuukauden ajan ahdettuina laivaan Oranin satamassa, nälässä ja kuumuudessa, näköetäisyydellä maasta, jolle he eivät päässeet astumaan. Sitten monet heistä lähetettiin työleireille aavikolle. Pako kohti vapautta oli heille vain toisenlainen vankila.

Kertoiko joku, mitä tuolla leirillä koettiin?

Kertoi, ja siksi sitä ei ole unohdettu. Tuo mantelipuiden alla ollut vankileiri jäi ikuisesti kirjallisuuteen kirjailija Max Aubin ansiosta: hän omisti sille romaanin, jonka nimi on juuri tämä, ”Campo de los almendros”. Sen sivuille hän tallensi ansaan jääneiden ihmisten nälän, pelon ja arvokkuuden maanpaon kynnyksellä. Se on niitä kirjoja, jotka saavat sinut ymmärtämään sisältäpäin sen, mitä täällä ei enää näe. Jos joskus haluat kurkistaa noihin päiviin, lue se.

Miksi he tungeksivat juuri täällä eivätkä paenneet muualta?

Koska Alicante oli viimeinen suuri kaupunki, joka kaatui. Kun muu Espanja oli jo miehitetty, täällä tasavalta yhä vastusti, ja tänne juoksi jokainen, joka pakeni. Kaupungin valtasivat Francon italialaiset joukot, vain pari päivää ennen kuin sota virallisesti julistettiin päättyneeksi. Siksi tämä laituri oli melkein koko sodan viimeinen vapaa kolkka.

Löydä Alicante ja kuuntele omaan tahtiin

Koe se paikallisoppaiden kanssa, omaan tahtiin ja offline.

Viavoy-sovellus

Muita paikkoja: Alicante

MACA, nykytaiteen museo

MARQ, Alicanten arkeologinen museo

Mercado Central

MUBAG, Gravinan kuvataidemuseo

Canalejasin puisto

Monte Tossalin puisto