Hiekkaranta pyyhkeineen ja aurinkovarjoineen keskellä Kastiliaa, satojen kilometrien päässä merestä. Se on Valladolidin jokiuimaranta Pisuerga-joen äyräällä, ja sen historia on silkkaa itsepäisyyttä: joki vie sen joka talvi, ja kaupunki rakentaa sen uudelleen joka kevät.
Oikku joen rannalla
Se syntyi kesällä 1951 vaatimattomana pikkurantana, jonne ihmiset alkoivat tulla vilvoittelemaan, ja menestys oli niin valtava, että viisikymmentä- ja kuusikymmentäluvulla tänne tuli tuhansia ihmisiä viettämään päivää, aivan kuin olisi lähtenyt merenrantaan poistumatta kotoa.
Asia on ymmärrettävä aikaansa vasten: viisikymmentäluvun Espanjassa merelle lähteminen oli ylellisyyttä, johon oli varaa vain harvalla. Kaupunkiranta, jonne pääsi kävellen, oli useimmille yksinkertaisesti ainoa tapa viettää kesälomaa.
Joka vuosi joki vie sen mukanaan syksyn ja talven tulvissa, ja joka kevät kaupunki tuo uutta hiekkaa ja rakentaa sen uudelleen. Monelle valladolidilaiselle omasta rannasta luopuminen olisi kuin luopuisi palasesta omaa lapsuuttaan.
Nimensä se on saanut mulperipuista, jotka varjostivat rantakävelytietä ja täyttivät vuosisatojen ajan tämän osan kaupunkia.
Mulperipuut ja silkkiäistoukat
Mulperipuilla on erikoinen menneisyys: niiden lehdillä elää silkkiäistoukka, ja 1700-luvun Espanjassa mulperipuita istutettiin moniin paikkoihin, jotta maa voisi kasvattaa omaa silkkiään eikä olisi riippuvainen tuonnista.
Tuo valistusajan hanke kansallisesta silkinviljelystä epäonnistui lähes kaikkialla, mutta se jätti mulperipuita puoleen Espanjaan, myös tälle rantaosuudelle. Täällä menestyi todella varjo, ei silkki.
Rannalta avautuu yksi kaupungin parhaista näkymistä: vesi, puut ja taustalla vanha siluetti. Se on paras paikka katsoa Valladolidia sen ulkopuolelta.
Ja elokuun tunnelma on juuri sellainen kuin odottaa sopii: loiskintaa, lasten kiljuntaa, aurinkovoiteen tuoksua ja vieressä tyynenä virtaava joki. Hurmaava poikkeus keskellä mesetaa, Kastilian ylätasankoa.
Älä ohita
Ranta 400 km:n päässä merestä
Se syntyi kesällä 1951, ja kuusikymmentäluvulla siellä kävi tuhansia ihmisiä päivässä.
Joki vie sen joka talvi
Ja kaupunki rakentaa sen joka kevät uudelleen, itsepäisesti, uudella hiekalla.
Nimi tulee mulperipuista
Puista, jotka varjostivat rantakävelytietä vuosisatojen ajan.
Ne istutettiin silkkiä varten
Niiden lehtiä syö silkkiäistoukka. Valistusajan hanke 1700-luvulla epäonnistui, mutta varjo jäi.
Miten se sopii Valladolidin-vierailuusi
Se on Pisuerga-joen rannalla, muutaman minuutin päässä Puente Mayor -sillalta ja vanhastakaupungista.
Pysähdys vie kaksikymmentä minuuttia kävelyä, tai puoli päivää, jos tulet kesällä uima-asu mukanasi. Pääsy on vapaa.
Se sopii joenvarren reitin päätökseksi; reitti laskeutuu Val-aukiolta rantakävelytietä pitkin.
Usein kysytyt kysymykset
Entä ne mulperipuut (moreras), joista se on saanut nimensä?
Ne ovat oikeita mulperipuita, sitä tiheävarjoista puuta, jossa kasvaa tummia marjoja. Ja niillä on kiinnostava menneisyys: niiden lehdillä elää silkkiäistoukka, ja 1700-luvun Espanjassa mulperipuita istutettiin moniin paikkoihin, jotta voitaisiin yrittää kasvattaa omaa silkkiä. Täällä, Pisuerga-joen rannalla, varsinaisesti menestyi niiden varjo, ja niin monesta mulperipuusta yhdessä tälle mahdottomalle rannalle keskellä Kastiliaa jäi ikuisesti nimi.
