Oven yläpuolella on pronssinen ratsastaja, joka halkaisee viittansa miekallaan antaakseen sen kerjäläiselle. Hän on pyhä Martinus Toursilainen; veistos on 1400-luvun flaamilaista työtä, ja se tuli Valenciaan Flanderista laivalla. Tuo ele – halkaistu viitta – synnytti melko epätodennäköisen sanaketjun kautta sanan, jota käytämme joka päivä: kappeli. Keskiaikaista alkuperää oleva kirkko, jossa on barokkisia lisäyksiä, on aivan keskustassa, eikä juuri kukaan käy sisällä.
Viitta, joka antoi nimen kappeleille
Martinus oli 300-luvulla elänyt roomalainen sotilas, joka perimätiedon mukaan halkaisi sotilasviittansa miekallaan jakaakseen sen Amiensin portilla palelevan kerjäläisen kanssa. Sen jälkeen hän jätti armeijan, ryhtyi munkiksi ja päätyi lopulta Toursin piispaksi. Hän oli yksi koko keskiaikaisen Euroopan kunnioitetuimmista pyhimyksistä, ja hän on Ranskan suojeluspyhimys.
Tuota viitan puolikasta säilytettiin frankkikuninkaiden reliikkinä pienessä huoneessa, jota kutsuttiin latinaksi nimellä ”cappella”, sanan ”cappa” (viitta) pienennysmuoto. Siitä huoneesta tuli sana kappeli ja myös ”kappalainen”, pappi, joka vartioi sitä. Aina kun joku sanoo kappeli, hän nimeää epäsuorasti palan 300-luvun kangasta.
Julkisivun veistosryhmä on kirkon helmi: se valettiin Flanderissa vuonna 1494, tuotiin Valenciaan meritse, ja siitä lähtien se on ollut tämän oven yläpuolella. Se on yksi kaupungin rakastetuimmista veistoksista, ja se selvisi Espanjan sisällissodasta piilotettuna.
Gotiikkaa, jonka päälle on kertynyt kerroksia
Kirkko perustettiin vuoden 1238 valloituksen jälkeen, ja sen rakenne on goottilainen: yksi laiva ja kappelit tukipilarien välissä, valencialaisen gotiikan tyypillinen kaava. Tälle pohjalle kasautui barokkisia ja uusklassisia muutostöitä, joten sisätila sekoittaa aikakausia juuri sitä peittelemättä.
Sisään astuessa huomion vie ensimmäiseksi valo. Koska laiva on yksi ja hyvin korkea ja ikkunat ovat ylhäällä, kirkossa on kirkkaus, joka on vastakohta keskustan muiden kirkkojen hämärälle. Renessanssiaikaisessa kuorissa ja sivukappeleissa on laadukkaita alttaritauluja ja puuveistoksia.
Tarkalleen ottaen se on kirkko nimeltä San Martín Obispo ja San Antonio Abad, koska se otti itselleen kadonneen naapuriseurakunnan nimikkopyhimyksen. Tämä on Valenciassa yleistä: kun kirkko purettiin, sen nimi ja usein myös sen omaisuus siirtyivät lähimmälle kirkolle.
Älä ohita
Flaamilainen pyhä Martinus
Valettu Flanderissa vuonna 1494 ja tuotu meritse. Se on ollut tämän oven yläpuolella yli viisi vuosisataa.
Sanasta ”cappa” kappeliksi
Pyhimyksen viitan puolikasta säilytettiin ”cappellassa”. Siitä tulee sana, jota käytämme nykyään.
Yksi hyvin korkea laiva
Oppikirjamaista valencialaista gotiikkaa ja valo, joka on vastakohta keskustan muiden kirkkojen hämärälle.
Kaksi nimikkopyhimystä
San Martín Obispo ja San Antonio Abad: kirkko peri kadonneen naapuriseurakunnan nimen.
Miten se sopii Valencian-vierailuusi
Se on San Vicente Mártir -kadulla, joka on yksi keskustan kaupallisista pääväylistä, viiden minuutin päässä Plaza del Ayuntamiento -aukiolta ja seitsemän minuutin päässä katedraalista. Ohitat sen huomaamattasi useita kertoja päivässä millä tahansa Valencian-vierailulla.
Aukioloajat noudattavat jumalanpalveluksia: kirkko on auki aamulla ja iltapäivällä ja suljettu keskipäivällä. Sisäänpääsy on vapaa. Varaa viisitoista tai kaksikymmentä minuuttia: vierailu ei ole pitkä, mutta julkisivun veistos ansaitsee pysähdyksen, vaikket menisikään sisään.
Se sopii hyvin samaan ketjuun San Nicolás -kirkon kanssa, joka on seitsemän minuutin päässä, ja Lonjan kanssa. Nämä kolme muodostavat keskustan sisätilojen kierroksen, jonka ehtii kiireettä yhdessä aamupäivässä.
Usein kysytyt kysymykset
Kuka oli pyhä Martinus Toursilainen?
Hän oli kolmesataaluvulla elänyt roomalainen sotilas, joka ripusti miekkansa naulaan ryhtyäkseen munkiksi ja päätyi lopulta Toursin piispaksi Galliassa. Hänestä tuli yksi koko keskiaikaisen Euroopan rakastetuimmista pyhimyksistä, Ranskan ja sotilaiden suojeluspyhimys. Jopa sää kantaa hänen nimeään: niitä leppeitä marraskuun puolivälin päiviä hänen juhlansa tienoilla kutsumme ”pyhän Martinuksen pikkukesäksi”. Ei ollenkaan hassumpaa legioonalaiselle, joka syntyi Rooman maailman äärilaidoilla.
