Se on kaupunginmuurien ulkopuolella, monte da Almáciga -mäen rinteellä, jossa kivikaupunki kurkistaa vihreään. Perimätiedon mukaan sen perusti pyhä Dominicus de Guzmán 1200-luvulla, ja se rakennettiin uudelleen 1600-luvulla. Vuodesta 1977 täällä eivät ole asuneet munkit vaan Museo do Pobo Galego -museo, ja täällä on kaksi asiaa, jotka yksinään oikeuttavat nousun: mahdottomat portaat ja panteoni, jossa lepää Rosalía de Castro.
Kolminkertaiset kierreportaat
Se on rakennuksen kuvatuin näkymä ja yksi Espanjan hämmästyttävimmistä barokin insinööritaidonnäytteistä. Kolme toisistaan riippumatonta kierreportaikkoa samassa lieriömäisessä kuilussa nousee spiraalina risteämättä koskaan ja koskettamatta toisiaan missään kohdassa.
Kukin alkaa eri kohdasta ja päättyy rakennuksen eri kerrokseen, joten kolme ihmistä voi nousta samaan aikaan näkemättä toisiaan tai kohtaamatta. Alkuperäinen ajatus oli käytännöllinen – kulkureittien erottaminen luostarin sisällä – mutta lopputulos on puhdasta virtuositeettia.
Ne suunnitteli Domingo de Andrade, joka syntyi noin vuonna 1639 ja oli katedraalin rakennusmestari sekä myös Berenguelan, kellotornin, tekijä. Andrade oli yhtä hyvä matemaatikko kuin taiteilija: hän kirjoitti jopa tutkielman rakentamiseen sovelletusta geometriasta, ja nämä portaat ovat sen käytännön todiste.
Panteoni ja kokonaisen maan museo
Yhdessä luostarin kappeleista on Panteón de Galegos Ilustres -panteoni, ja sen keskipiste on galicialaisen kirjallisuuden äidin, Rosalía de Castron, hauta. Hän kuoli Padrónissa vuonna 1885, ja kuusi vuotta myöhemmin koko maa ryhtyi tuomaan hänen jäännöksiään tänne lähes valtiollisin hautajaisin; panteoni perustettiin juuri häntä varten.
Hänen kanssaan lepäävät Castelao, kuvanveistäjä Asorey ja kartografi Domingo Fontán. Castelao oli lääkäri, piirtäjä ja poliittisen galeguismon (galicialaisen kansallismielisyyden) isä, ja hänen jäännöksensä pääsivät palaamaan maanpaosta Buenos Airesista vasta vuonna 1984. Käytännössä tämä on Galician kansallinen panteoni.
Muun rakennuksen täyttää Museo do Pobo Galego -museo: maatyökalut, veneet, kangaspuut, keramiikka ja säkkipillit kertovat, miten tässä maassa elettiin vielä toissapäivänä. Se on huippuluokan kansatieteellinen museo ja yksi Espanjan rehellisimmistä.
Älä ohita
Kolmet portaat, jotka eivät kosketa
Kolme erillistä kierreportaikkoa samassa kuilussa, kullakin oma alku ja oma määränpää. Kukaan ei kohtaa ketään.
Andrade, matemaatikko
Tekijä kirjoitti tutkielman rakentamiseen sovelletusta geometriasta. Nämä portaat ovat sen käytännön todiste.
Galician panteoni
Rosalía de Castro, Castelao, Asorey ja Domingo Fontán. Se perustettiin vuonna 1891 Rosalían jäännöksiä varten.
Bonaval-puisto
Luostarin entinen hautausmaa ja puutarha, jotka Álvaro Siza kunnosti niin, että haudat ovat osa suunnitelmaa.
Miten se sopii Santiagon-vierailuusi
Se on kymmenen minuutin päässä vanhastakaupungista ylämäkeen Porta do Camiño -portilta, alueella, jolla turisteja on hyvin vähän. Aivan vieressä on Álvaro Sizan suunnittelema CGAC-nykytaidekeskus, ja niiden välissä levittäytyy Bonaval-puisto.
Puisto on luostarin entisellä hautausmaalla ja puutarhassa, ja se on yksi kaupungin erikoisimmista paikoista: kiviterasseja, tammia, puiston suunnitteluun liitettyjä vanhoja hautoja ja näköala kattojen yli. Sen kunnosti Siza itse yhdessä Isabel Aguirren kanssa.
Varaa puolitoista tuntia museoon, panteoniin ja portaisiin. Ja tule ajoissa, sillä yhdistelmä CGAC-nykytaidekeskuksen ja puiston kanssa on Santiagon paras aamupäivä katedraalin akselin ulkopuolella.
Usein kysytyt kysymykset
Kuka oli Domingo de Andrade?
Galicialaisen barokin nero, syntynyt noin vuonna 1639. Hän oli katedraalin rakennusmestari, ja hänen käsialaansa on myös Berenguela, se kellotorni, jonka kuulet lyövän tunteja Obradoiron yllä. Eniten minua kiehtoo se, että hän oli yhtä hyvä matemaatikko kuin taiteilija: hän kirjoitti kokonaisen tutkielman arkkitehtuurin erinomaisuudesta ja jaloudesta, mikä oli aikansa kivenveistäjälle erittäin harvinaista. Mies, joka ajatteli kiveä yhtä paljon kuin veisti sitä.
Miksi Rosalía de Castro on haudattu tänne?
Koska Galicia päätti tehdä hänestä symbolinsa. Hän kuoli Padrónissa vuonna 1885, ja kuusi vuotta myöhemmin, vuonna 1891, koko maa ryhtyi tuomaan hänen jäännöksiään Santiagoon lähes valtiollisin hautajaisin; tämä panteoni perustettiin juuri häntä varten. ”Cantares Gallegos” -teoksellaan, joka oli kirjoitettu galiciaksi aikana, jolloin tuskin kukaan uskalsi, hän sytytti Rexurdimenton eli kielemme ja kulttuurimme uudestisyntymisen. Siksi monelle meistä tänne tuleminen on kuin äidin luona kävisi.
Entä Castelao, miten hän päätyi tänne?
Castelaon kohdalla tarina on vielä liikuttavampi. Hän oli lääkäri, piirtäjä ja poliittisen galeguismon (galicialaisen kansallismielisyyden) suuri isä; hän kirjoitti teoksen ”Sempre en Galiza”, lähes raamatun galicialaisille kansallismielisille. Hän kuoli maanpaossa Buenos Airesissa vuonna 1950 diktatuuria paossa, eivätkä hänen jäännöksensä päässeet palaamaan kotiin ennen vuotta 1984, jo demokratian aikana. Tuo paluu oli maalle valtava päivä. Se, että hän lepää täällä hänen rinnallaan, on hyvin pitkälti sovintoa.
